Jälleenmyyntiarvo ja sitä kautta tavaran TODELLINEN rahallinen arvo on helppo määritellä. Sen kuin vain kysäisee tutulta, mitä olisit tällaisesta valmis maksamaan. Luvulla on harvoin mitään tekemistä tavaran alkuperäisen hinta-arvon kanssa. Pitsikirjablogin pitäjä Rinna tiivisti kirjassaan hienosti, kuinka tavaraan sijoitettu raha on mennyttä heti ostamisen jälkeen, ei tavarasta luovuttaessa. Kirjat ja vaatteet, koriste-esineet ja huonolaatuiset hankinnat ovat juuri näitä.
Käyttäarvo on hieman hankalampi, mutta helppo laskea. Kuinka paljon säästyy aikaa ja sitä kautta myös rahaa kun käytän juuri tätä tavaraa sen sijaan että olisin ilman, tekisin sen toisella tavaralla tai teetättäisin koko homman ulkopuolisella? Esimerkiksi silitysrauta ja -lauta ovat mitä suurimmassa määrin tässä suhteessa arvokkaita, keittiön apuvälineet ja etenkin koneistetut ja spesiaalin tarkoitukseen suunnitellut keittiökoneet huomattavasti vähemmän.
Statusarvo riippuu hyvin paljon ihmisestä. Luoko tavara mielikuvaa paremmasta ihmisestä? Voimakkaimmat statusarvotavarat ovat niitä, jotka itse mieltää osaksi omaa persoonaansa ja joiden kokee korostavan asioita, joista itse tykkää. Esimerkiksi kirjahyllyn sisältö, harrastevälineet tai tietynlaisten vaatteiden kerääminen ovat statusarvotavaroita.
Muistoarvo on hankalin kaikista. Mikä on muisto, jonka säilyttämisestä on joka vuosi valmis maksamaan tavaran vaatiman tilan verran? Miten mitata muiston arvo?
Yleisin neuvo muistoarvojen kanssa painiville tuntuu olevan, että pitäisi ymmärtää ettei muisto ole kiinni esineessä. Että muistot ovat aina käytettävissä pään sisältä käsin. Mutta miten muistaa vanhoja muistoja, jollei ole muistoesineistä muistoista muistuttamassa? Muistaisiko sitä enää tärkeiksi mieltämieen juttuja, vai olisivatko juuri ne jutut joita ilman tavaroita jaksaisi muistella juuri niitä arvokkaimpia hetkiä?
On monia muistoja, joita en ajattele kuin nähdessäni jonkin tietyn muistoesineen. Ilman esineitä en ajattelisi kokemiani asioita niin usein. Tavallaa muistoesineet ovat keino ympäröidä itsensä positiivisilla muistoilla, kokemuksilla ja ajatuksilla. Juuri ne tekevät kodista kodin. Paikan, jossa on hyvä olla. Ideaalitilanne tietysti olisi, että samaan mielentilaan pääsisi ilman tavaroita. Mutta se taas vaatinee enemmän ponnistelua kuin ilman tavaraa.
Tällä hetkellä tavaroiden muistoarvon määrittelyssä minulla on käytössä kaksi kysymystä:
Yleisin neuvo muistoarvojen kanssa painiville tuntuu olevan, että pitäisi ymmärtää ettei muisto ole kiinni esineessä. Että muistot ovat aina käytettävissä pään sisältä käsin. Mutta miten muistaa vanhoja muistoja, jollei ole muistoesineistä muistoista muistuttamassa? Muistaisiko sitä enää tärkeiksi mieltämieen juttuja, vai olisivatko juuri ne jutut joita ilman tavaroita jaksaisi muistella juuri niitä arvokkaimpia hetkiä?
On monia muistoja, joita en ajattele kuin nähdessäni jonkin tietyn muistoesineen. Ilman esineitä en ajattelisi kokemiani asioita niin usein. Tavallaa muistoesineet ovat keino ympäröidä itsensä positiivisilla muistoilla, kokemuksilla ja ajatuksilla. Juuri ne tekevät kodista kodin. Paikan, jossa on hyvä olla. Ideaalitilanne tietysti olisi, että samaan mielentilaan pääsisi ilman tavaroita. Mutta se taas vaatinee enemmän ponnistelua kuin ilman tavaraa.
Tällä hetkellä tavaroiden muistoarvon määrittelyssä minulla on käytössä kaksi kysymystä:
Onko se ehdottoman tarpeellinen käyttöesine? Mitä olisin valmis maksamaan tämän säilyttämisestä?
Jos ensimmäiseen vastaus on kyllä, se todennäköisesti kannattaa säilyttää. Muistorikkaat käyttöesineet ovat kuitenkin varsin harvinaisia.
Vaikka joidenkin tavaroiden kohdalla vastaus ensimmäiseen kysymykseen onkin ei, niin jos summa, jonka sen säilyttämisesti olisi valmis maksamaan on erityisen korkea tai korkeampi kuin mitä säilytys oikeasti maksaisi, kannattaa tavara jättää säilytykseen.
Kaikesta muusta eroon mahdollisimman rankalla kädellä.
Jos ensimmäiseen vastaus on kyllä, se todennäköisesti kannattaa säilyttää. Muistorikkaat käyttöesineet ovat kuitenkin varsin harvinaisia.
Vaikka joidenkin tavaroiden kohdalla vastaus ensimmäiseen kysymykseen onkin ei, niin jos summa, jonka sen säilyttämisesti olisi valmis maksamaan on erityisen korkea tai korkeampi kuin mitä säilytys oikeasti maksaisi, kannattaa tavara jättää säilytykseen.
Kaikesta muusta eroon mahdollisimman rankalla kädellä.
Hei,
ReplyDeleteolen blogisi melko uusi lukija ja tämä on kyllä sellainen blogi, jollaisen voisin itsekin perustaa :) Kiinnostavia juttuja siis!
No, tavaroihin. Itse mietin käyttöarvoa siltäkin kannalta, miten paljon uuden tai uudemman vastaavanlaisen tavaran hankinta maksaa. Ok, se summa ei ole sama kuin käyttöarvo, mutta annan esimerkin: minulla on käytössäni vanha (~20 vuotta) mutta erittäin hyvä polkupyörä ja paljon ajettu mutta toimiva ja ylläpitokuluiltaan melko edullinen auto. Molemmat voisi joku toinen henkilö vaihtaa uusiin tai uudempiin mutta hankintoihin menisi tonnikaupalla rahaa eikä tavaroista saatava hyöty kuitenkaan oleellisesti lisääntyisi. Jälleenmyyntiarvoakaan noilla ei kauheasti ole - fillarilla ei ollenkaan ja autollakin huomattavasti paljon vähemmän kuin mitä uudemman auton ostoon menisi. Minusta näillä mainituilla on siis korkea käyttöarvo, koska ne sopivat ja riittävät hyvin tarkoitukseensa mutta jälleenmyyntiarvo on vähäinen.
Kiitos kommentista ja kehuista! Lämmittävät mukavasti mieltä :)
DeleteBlogi tosiaan keskittyy melko arkisiin asioihin, sellaisiin joita tekee mieli pohtia ja puida, joista haluaisin keskustella enemmän kuin mitä tämänhetkisessä elämänpiirissäni voin (liian vähän samanhenkisiä tuttavia kädenulottuvilla ;) ).
Tuo mainitsemasi käyttöarvo on kyllä oleellinen: miksi korjata jotain, jos se toimii? Tarkoittaen siis sitä että jos jo on toimiva, tarpeellinen ja usein käytettävä esine, on sen korvaaminen uudella ihan vain uutuudenviehätyksen vuoksi mielestäni turhaa. Jälleenmyyntiarvon pohtiminen lienee oleellista vasta sitten, kun miettii jaksaako tarpeetonta tavaraa säilyttää mukanaan kuinka kauan. Mutta pyörä on kyllä ehdoton kulkupeli! Kevyt, helposti mukaan otettava ja nopeuttaa matkantekoa huomattavasti. Kaikenlainen kaupungissa kävely tuntuu äärettömän hitaalta ilman pyörää, mutta toisaalta eipähän tarvitse varoa jalankulkijoita.
Hyvä kirjoitus kiinnostavasta aiheesta :)
ReplyDeleteJoudun usein muistuttamaan itseäni siitä, että tavaran korkea ostohinta ei ole pätevä syy säilyttää sitä. En saa rahoja takaisin roikottamalla överikallista mekkoa tyhjän panttina vaatekaappia täyttämässä.
Sisutuksessa yritän noudattaa kärsivällistä ja hidasta ajatusta. Ostaa käyttöesineitäkin vähitellen, kun löytyy se täydellinen. Silloin tavaroilla on tarinansa ja koti tuntuu kodilta.
Kiitos!
DeleteOmalla kohdallani nuo alun alkaen kalliimmat, arvon takia säilytettävät tavarat tuppaavat olemaan astioita. Periaatteessa oikein käytettäviä, mutta mieluummin käyttää kuitenkin hieman erimallisia astioita. Kuitenkin on äärimmäisen vaikeaa vakuuttaa itselleen, että niistä voisi hankkiutua aikuisten oikeasti eroon, kun kuppia ja lautasta riittää muutenkin enemmän kuin kahden hengen talous vaatii.
Kärsivällinen ja hitaamman puoleinen tavaroiden kartuttaminen olisi paikallaan. Miksi usein käy kuitenkin niin, että päätöksen joutuu tekemään kiireessa, vaillinaisten vaihtoehtojen joukosta niin, että sitä täydellistä ei koskaan löydy? Elämän pieniä haasteita, tiedän :)